keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nukkevuosi 2014



On tullut aika heittää hyvästi menneelle vuodelle ja siirtyä seuraavaan. Vuoteen 2014 on mahtunut suuria onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Vuoden aikana olen ollut useammin onnellinen, kuin surullinen. Tämä blogikin sai alkunsa helmikuussa 2014, jolloin ensimmäiset postaukset napsahtivat ihmisten ilmoille. Käydääs tarkemmin tätä vuotta läpi, ja katsotaan, mitä muutoksia on tapahtunut:


 
Helmikuussa perustin tämän blogin, joka on tosiaan ollut pystyssä jo 10 kuukautta.
 
Blogin ensimmäinen banneri, jota laittaessani muistan raivonneeni tälle. Ja paljon.
 
Toisessa postauksessa monsterini esittäytyivät, silloin en omistanut kuin nämä kolme.
 
Tässä postauksessa taas vein nukkeni ulkoilmaan mummolassa.


Sitten otimme kuvia pikkusiskoni kanssa meidän pihassa.
 
 
 
Maaliskuussa ei tapahtunut oikein mitään erikoista nukkerintamalla. Otin kuvia ja blogi pyöri.
 
Olin jälleen mummolassa, jonne myös paras ystäväni tuli, ja päädyimme kuvaamaan kuvatarinan.
 
Blogini sai myös 10 lukijaa, ja kuvasin elämäni ensimmäisen tutoriaalin.
 
Kuvasin myös ensimmäisen musiikkishoottini. Tähän olen tyytyväinen yhä.
 
 
 
Huhtikuussa pullip-kuumeeni leimahti liekkeihin, ja julkaisin nukkekuume postauksen.
 

Tuli pääsiäinen, jota juhlistin blogissakin.
 
Myös banneri vaihtui
 
 
 
Toukokuussa tänne kotiutui kaksi uutta neitiä. Blogi myös saavutti 20 lukijaa.
 
Karen tupsahti tänne. Karenin siis voitin erään blogin arvonnasta. Ja saapui juuri minun nimipäivänäni.

Sitten, tuli Carolyn. Ensimmäinen pullip neitoseni.


Ja sitähän sitten tulikin kuvailtua.
 
Avasin myös Carolynin hiukset noilta leteiltä.
 
Selvisin ala-asteelta hengissä ja koitti kesäloma.

Suoristin Caron peruukin. Nuketin sai myös uudet ripset.

Matkasin perheeni kansa Viroon, ja Carolynin totta kai raahasin mukana. 
 
Banneri vaihtui jälleen
 
 
Heinäkuussa koitti operaati obitsun & chipsien vaihto.
 

Carolynin tarinakin sai jatkoa.
 
Roudasin Carolynin myös mökille.
 
 
Jatkui samaa rataa edellisten kanssa
 
Leah koki pieniä muutoksia

Ja kuvailin jälleen Carolynia.
 
 
 
Sain uuden kameran ja nukkelaumani lukumäärä kasvoi yhdellä.
 
Luna paketissaan.
 
Ensimmäisiä kunnon kuvia Lunasta.

Ja Carolyn pysyi omana itsenään.
 
 
 
Lunan obitsu ja peruukki saapuivat.
 
Luna uudessa ulkomuodossa


Nukkeni pysyivät samana kuin ennenkin, kuvia en pahemmin tuolloin ottanut. Rupesin myös muokkaamaan kuviani.
 
Otin myös ensimmäiset yhteiskuvat näistä kahdesta.
 
Faith pyörähti täällä blogin puolella pitkästä aikaa

Ja Carolyniä myös kuvasin ensimmäistä kertaa sisällä pitkään aikaan.
 
 
 
Blogini joulukalenteri käynnistyi ja tuli postattua sen ansiosta tänne todella ahkerasti.
 




~
 
 
Siinä tiivistettynä tämä nukkevuosi.
 
Näkyikö kuvissa minkäänlaista kehitystä, vai mitä mieltä olette?
 
 
Toivottavasti teillä oli onnellinen vuosi 2014, tästä on hyvä siirtyä seuraavaan vuoteen.
 
Kiitos myös te 46 lukijaani
 
Bunny & Nuket
 
 
Nähdään taas ensi vuonna!
 

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! ❤ Oli mukava nähdä kuvia koko blogin ajalta :)
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Ihana tämmöinen muistelupostaus ^^ Pidän blogistasi todella paljon :3 Hyvää uutta vuotta sinulle ja nukeillesi :)

    VastaaPoista
  3. Olet ollut ahkera kuvaamaan ja oot kyl siinä kehittynytkin, uudet kuvat on tosi hienoja mut ei vanhatkaan mitään huonoja ollu. ^_^
    Oikein hyvää uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  4. Carolyn on kyllä todella söpö ♥ Kuviesi laatu on mielestäni ollut koko ajan tosi hyvä ja kehitystä on selvästi havaittavissa noissa uudemmissa kuvissa. Rakastan lukea näitä nukkevuosi-postauksia ja tämä oli tosi kiva ja perusteellinen katsaus :3

    VastaaPoista

Kommenttisi saavat minut hymyilemään ♡