perjantai 1. tammikuuta 2016

Nukkevuosi 2015



Happy new year!

Hyvää uutta vuotta kaikille!
Ennen kuin syöksytään tähän uuteen vuoteen 2016, kurkistetaan vähän vielä edelliseen vuoteen, ja muistellaan vähän mitä silloin tapahtui.
 
 
Tammikuu:

Vuosi lähti käyntiin muutamalla kuvapostauksella niin Carolynistä, kuin Lunasta. Silloin en vielä ladannut kuvia Flickrin kautta, joten nämä alun kuvat ovat Bloggerista. Nyt jälkeenpäin katsoessa käytin tuolloin liikaa kontrastia kuvia muokatessani, ja se yhdistettynä huonoon laatuun, ei kiva.
Kuva on joku banneri tammi/helmikuulta.
 
 
Helmikuu:
 
Helmikuussa tapahtuikin kehitystä oikein urakalla, siinä missä tammikuun kuvat aiheuttivat huokauksia, helmikuun kuviin olen oikein tyytyväinen.

 Kuun ensimmäiset postaukset olivat vielä Bloggerin kautta, ja olen yhä tyytyväinen noihin Carolynin kuviin :)
IMG_1152
Sitten alkoi tapahtua, kävin ensimmäistä kertaa Sukan luona hänen saatuaan Ginnyn, ja latasin kuvat ensimmäistä kertaa flickrin kautta.
IMG_1202
Kuvasin myös ystävänpäivä shootin ja aiheeseen liittyvän kuvatarinan.
IMG_1264
Helmikuussa blogini myös täytti vuoden, mikä tarkoittaa siis sitä, että tämä blogi o ollut pystyssä jo kohta kaksi vuotta, hui.
IMG_1209
Tässä kuussa myös kaivelin meidän talon ompelukoneen pölyttymästä ja siitä lähtien se on ollut kovassa käytössä
 
 
Maaliskuu:
 

IMG_1285
Hiihtolomalla matkustin Carolynin kanssa Helsinkiin muutamaksi päiväksi.
IMG_1354
Luna pääsi tähdittämään erästä musiikki shoottia, ja olen muuten yllättynyt näiden laadusta sisäkuviksi.
InstagramCapture_84a14ebb-8bc8-467b-819b-023f1bfcd1f5
Carolynkin pääsi juoksentelemaan alberttia pakoon eräässä kuvatarinassa.
IMG_1403
Sukkakin ninjaili itsensä meille.


Huhtikuu:
 
IMG_1483
Pääsiäisenä Carolyn leikki papukaijaa pääsiäistipua.
IMG_1499 (2)
Tämä kaksikko pääsi myös yhteiskuvaan kevätauringossa.
IMG_1538
Lisää kevätaurinkoa ja raesadetta. apua haluan kevään nyt heti paikalla.


Toukokuu:
 
IMG_1587
Luna tähditti ''my heart will go on'' shoottia. Onnistuin tosin myöhemmin sähläämään Flickrin kanssa, joten tämän ja about viiden seuraavan postauksen kuvista näkyy vain osa.
IMG_1631
9.5 Carolyn oli ollut minulla vuoden, juhlistin vähän tätä nukkeneitiä.
2015-17-5--17-59-26
Toukokuussa pidin myös given.
Do you remember?
Jatkoin myös iäisyyden tauolla ollutta kuvatarinaa vähän.
Colle-shirt tutorial
Jaoin tänne myös tuon college-paidan ohjeen.


Kesäkuu:
 
Children again
Vierailin mummolassa Lunan kanssa.
~
Vaikka kuinka moni haastoi minut 11-haasteeseen, joten pakkohan minun oli siihen vastata.
minimeeting part 4
Minimiitti part 4:kin pidettiin. (vaihdoimme myös Ginnyn chipit yhteisvoimin, vanhat olivat muuten mahdottomat irroittaa)
Teddy adventures
Carolynin peruukki tuli vihdoin ja viimein, olin jo täysin tuskastunut siihen stockkiin.


Heinäkuu:
 
PicFic: What happened?
Carolynin ja Lunan menneisyys selkeni teille vihdoin ja viimein (eihän siinä mennytkään kuin puoli ikuisuutta.)
Animecon 2015
Animecon! Tämä oli minun ja Sukan ensimmäinen con ja tämä kuva tiivistää suunnilleen kaiken conista (vain pockyt puuttuvat).
Nurinkurin
Lunan ja Carolynin roolit menivät nurinkurin.
Team pink meet again
Minimiitti 5! Carolynin ja Ginnyn riehumiset tallentuivat muutamaan eeppiseen kuvatarinaan, joita tehdessä meillä oli hurrjan hauskaa.


Elokuu:
 
Ghost town
Luna jälleen musashootteili.
IMG_2547
Raahasin Carolynin mukanani mökille.
Minimeeting part 6
Ja jälleen jokunimeltämainitsematon Sukka käväisi täällä.
IMG_2847
Myöskin koulut alkoivat. Niin ja Thaileakin saapui.


Syyskuu:
 
PicFic: Eksynyt
Thailea rymisti tarinassa nukkejengiin mukaan.
IMG_2936
Ja minimiittiä pukkaa.
IMG_3003
Lunakin täytti vuoden.


Lokakuu:
 
.
Lokakuu oli varsinainen matokuukausi, kuten marraskuukin, sillä molemmissa postasin vain kahdesti.
IMG_3213
Kävinhän minä myös Espanjassa, se viikko oli ehdottomasti yksi vuoden parhaista.


Marraskuu:
 
little weirdos in the forest
Nämä pyjamapellet kävivät riehumassa metsikössä.
Thailea - Dal Silane
Myös ensilumet saapuivat siihen harmauden keskelle.


Joulukuu:
 
Luna - Pullip Seila
Luna kävi juomassa teetä puussa.
ying and yang
Vuoden viimeinen minimiitti oli joululoman alussa pidetty nro. 8.
We Wish You A Merry Chrotmas
Ja jouluisen kuvatarinan myötä tämän blogin väki toivotti teille hyvää joulua.


Puuh! Olipa siinä jäätävä homma!
Yleisesti ottaen olen mielestäni kehittynyt kuvaamisessa vuoteen 2014 verrattuna huomattavasti ja minusta on tullut myös kriittisempi kuvien suhteen, sillä en halua julkaista tänne mitä tahansa, ja se ehkä on vaikuttanut parin viimekuukauden hiljaiseen postaustahtiin. Kuitenkin, uusi vuosi, uudet kujeet ja uudet tuulet. Heitetään tähän loppuun muutamat tavoitteet tälle vuodelle:

- blogikauppa, jos nyt vihdoin saisin tämän aikaiseksi, sillä tässä joululomalla sain järjesteltyä nukenvaatteet, ja sieltä löytyi muutamia joita en vain ole nukeilla pitänyt, joten ne ainakin aion laittaa myyntiin.

- Postaan vähintään joka toinen viikko, mielellään kerran viikossa.


Hyvää uutta vuotta kaikille, olkoon tämä vuosi parempi kuin edellinen!


Bunny & Nuket

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus, jota oli mukava lukea ouo. Innostuin ihan jo tosta blogikauppa ideasta, sun tekemät nukenvaatteet on vaan niin hienoja :33

    VastaaPoista
  2. Tykkään näistä "nukkevuosi" postauksista ihan valtavasti, olet kyllä kehittynyt hienosti vuoden aikana! ^^

    VastaaPoista
  3. Tämä postaus on aivan ihana ja olet selvästi nähnyt vaivaa sen tekemiseen. Mitennolet noin taitava tekemään nuken vaatteita? Kaikki nukkejesi päällä olevat vaatteet ovat aivan ihania ja kannatan ajatusta blogikaupasta. Olet srlvästi kehittynyt kuvaamisessa ja kuvasi ovat aivan ihana laadukkaita. Yritän muistaa liittyä blogisi lukiaksi heti huomenna kun pääsen koneelle.:-)

    minajamelissa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja tähän lisätäkseni olen antanut sinulle Liebster Awardin. Blogissani on säännöt ja muu hyödyllinen tieto
      minajamelissa.blogspot.fi/2016/01/joulun-kuvat-ja-liebster-award.html

      Poista
  4. Arvostan suuresti kaikkia jotka jaksavat vaivautua tekemään ( nukkevuosi) postauksen itse en ole vielä oikein saanut aikaan.

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus, ja kehitystä on kyllä tapahtunut, et kyllä huono ollut mutta kyl paremmaks ja paremmaks vaan koko ajan kehityt! >w<

    VastaaPoista
  6. Ole palkittu liebster awardiin!

    Linkkaisin, mutta se ei toimi mun läppärillä :/

    VastaaPoista
  7. Ihana postaus! Tätä oli jotenkin super kiva lukea, ja seurata ,miten Carolyn ja Luna ovat muuttuneet vuoden 2015 aikana:3 P.S. Tuo collegepaitaohje on helpottanut mun elämää huomattavasti;)

    VastaaPoista

Kommenttisi saavat minut hymyilemään ♡